Gabriel Garcia Márquez(1927-2014): Kukapa everstille kirjoittaisi(El coronel no tiene quien le escriba, 1961). Suomentanut Pentti Saaritsa(1941-). WSOY 1983, 99 sivua.
Lokakuusta joulukuuhun iäkäs eversti, puoli vuosisataa aiemmin käydyn sisällissodan veteraani, käy joka perjantai kysymässä postitoimistosta onko hänen toistakymmentä vuotta odottamansa eläkepäätös tullut ja hoitaa poliisin ampuman poikansa kukkoa.
Näiden kuukausien aikana eläkkeen odotus, joka on rytmittänyt everstin elämää vuosien ajan, hiljalleen menettää merkityksensä kukon rinnalla. Kukko korvaa eläkkeen sinä toivonlähteenä, josta eversti ammentaa voiman jatkaa elämää eteenpäin yhdestä köyhästä, merkityksettömästä päivästä toiseen.
Kukko on taistelukukko, everstin poika oli aktivisti joka ammuttiin koska hän liimasi poliittista julistetta ja hänen työ- ja aatetoverinsa toivovat että kukon voitto tammikuussa alkavissa kukkotappeluissa olisi moraalinen voitto heidän puolueelleen. Everstin astmasta kärsivä vaimo haluaa, että kukko myytäisiin heti jotta he saisivat rahaa ruokaan.
Everstin puolueen ainoa sisällissodista ja puhdistuksista selvinnyt johtomies, don Sabas, sanoo kukon olevan yhdeksänsadan peson hintainen. Iäkäs pariskunta laskee selviävänsä sillä kolme vuotta ja eversti lähtee myymään kukkoa don Sabasille. Tämä (jatkomyyntiä ja voittoa ajatellen, everstille kerrotaan) tarjoaa vain neljäsataa pesoa, mutta antaa ennakkoa - pöytään saadaan ruokaa.
Lopussa eversti joutuu kohtaamaan ristiriidan kylän odotusten, vaimonsa toiveiden ja heidän taloudellisen tilanteensa välillä - ja kohtaamaan poliisin, joka ampui hänen poikansa ja osoittaa häntä itseään vuorostaan kiväärillä. Näiden ristipaineessa hän tekee päätöksensä:
- Sano mitä me syömme...
- Paskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti