WILSON TUCKER: THE LINCOLN HUNTERS

Wilson Tucker(1914-2006): The Lincoln Hunters. Ace Books i.p. (1. painos 1958), 192 sivua.

Aikamatkustustarina joka tyytyy olemaan keskinkertainen. Tulevaisuuden maailma, josta päähenkilö tulee, on luonnosteltu varsin kevyesti vastakohdaksi menneisyydelle, josta puuttuu syvällisempi ajankuvaus. Se, että tulevaisuus on selvästi dystopia jossa Lincolnin ihanteet (romaanissa on kyse Lincolnin aidon, kadonneen puheen jäljittämisestä) on menetetty, tuo romaaniin ironiaa. 

Se, ettei tulevaisuuden dystopiaa ja sen oma pakkotyöjärjestelmä voi kumoutua Lincolnin puheen avulla kertoo joko menetetystä mahdollisuudesta romaanin kehittämisen suhteen tai kirjailijan tarkoituksellisesta päätöksestä välttää optimismi tältä osin; Isaac Asimovin käsissä vastaava menetetty yhdysvaltalainen dokumentti sai jokseenkin tahattoman koomiset mittasuhteet romaanin Tähdet kuin tomua(2011; The Stars, Like Dust, 1951) lopussa.

Vihjaus siitä, että päähenkilön vaikeudet voisivat olla jollakin tapaa hänen ihastuksensa (ja romaanin ainoan naishahmon) kosto jää vain vihjaukseksi. 

Juoni on kuitenkin ennalta nähtävissä kokonaisuudeltaan ja yksittäisiltäkin osiltaan aina kadonneen ryhmän jäsenen löytymispaikkaa myöten ja romaanin loppu on sen oman aikamatkustekniikan kannalta ei vain paradoksi vaan mahdoton paradoksi. On selvää, kumman version päähenkilöstä olisi pitänyt selviytyä, eikä se ole eloonjäävä.

Ehkä aiempi pessimismi romaanissa oli se hinta, jonka kirjailija maksoi saadakseen optimistisen lopun päähenkilölleen, rikkoen itse asettamansa logiikan.

Kuitenkin loppu sellaisenaan on myös klisee, nostalginen pako parempaan menneisyyteen totalitaarisesta tulevaisuudesta jota ei kyetä tai rohjeta muuttamaan päähenkilöön toimesta. Vaikka päähenkilön osalta tämä vaikuttaakin tahattomalta, voidaan sanoa sen toteuttavan hänen alitajuisen tahtonsa. Tässä lähestytään Clifford D. Simakin(1904-1988) sentimentaalisuutta, vaikka ollaankin Illinoisissa Wisconsinin sijaan.

BRIAN ALDISS: GALAXIES LIKE GRAINS OF SAND

Brian Aldiss: Galaxies Like Grains of Sand. Signet i.p. (1. painos 1960), 144 sivua. Alkuperäiset novellit julkaistiin vuosina 1957-58.

Kyseessä on erillisistä novelleista, jotka alunperin vaikuttavat kuuluneen useampaankin eri löyhään tulevaisuudenhistoriaan, koottu kokonaisuus. Niitä nitoo yhteen selittävät osiot novellien välissä, jotka milloin vesittävät edeltävän novellin ja milloin taas ylittävät sen visioissaan. 

Aikajana ulottuu satoja miljoonia vuosia lähitulevaisuuden maailman- ja kuunpalosta A. E. Van Vogtilta(1912-2000) selvästi vaikutteita saaneeseen Visiting Amoeba(1957), visioon ihmiskunnan ja Linnuradan lopusta pysyvän tilan maailmankaikkeudessa jota selvästi ohjaa jokin määrittelemätön ylempi taho oli se sitten kohtalo tai jumaluus.

Osa novelleista toimii varsin hyvin vielä nykyäänkin omana kokonaisuutenaan kuten Secret of a Mighty City(1958), mutta niiden yhteisen' ongelmana on se, että kokonaisuutena ja visiona kaukaisesta tulevaisuudesta ne eivät toimi. Ihmiskunta ei muutu, ihmisluonto ei muutu, eikä ihmisten kulttuurikaan juuri ytimeltään muutu novelleissa vaan vain toistaa itseään kymmenien miljoonien vuosien vieriessä ohi.

Tämä ihmisluonnon muuttumattomuus ei kuitenkaan ole selvästikään tarkoituksellinen teema tai pohjavire, vaan osoitus kirjailijan mielikuvituksen ja oman vision rajoista kirjoittamishetkellä. Van Vogtin lisäksi novelleista tulee mieleen esimerkiksi John Wyndhamin(1903-1969) varhaistuotanto. 

BRIAN ALDISS: THE EQUATOR AND SEGREGATION

Brian Aldiss(1925-2017): The Equator and Segregation. New English Library 1973(1. painos 1958), 127 sivua.

Aldissin kaksi pitkää, varhaista novellia julkaistiin ensimmäisen kerran yhdessä vuonna 1958. Kumpikaan ei ole sinällään merkittävä, mutta tarinoista parempi Segregation viittaa eteenpäin Aldissin romaaniin Pimeät valovuodet(1982; The Dark Light Years, 1964). 

Ihminen on tuhoava, myyttejä luova voima ja niin taantuvat kuin nousevat alkuperäislajit

joutuvat väistymään ihmiskunnan tieltä, jonka edustajat pakenevat henkilökohtaista vastuutaan novellin planeetan älykkäitä lajeja odottavan kohtalon suhteen tutulla tekosyyllä: Ihmiskunta tarvitsee elintilaa ja he itse tekevät vain työtään.

The Equator edustaa 'Keltaista vaaraa' avaruudesta, kuten moni Jack Vancen(1916-2013) romaani ja novelli.

Jaavalle asettuneet muukalaiset Alfa Centaurista kuvataan aasialaisen näköisenä ulkomuodoltaan ja heitä vastustaa yksinäinen, brittiläinen sankari, joka joutuu kamppailemaan myös byrokratian kanssa. Uhkana häämöttää Alfa Centaurista lähestyväksi väitetty muukalaisten hyökkäyslaivasto.

Varsin heikko The Equator vaikuttaa lähinnä romaanin raakileelta, jota kirjailija ei ole kyennyt tai vaivautunut venyttämään pitempään muotoon. Siinä on hyvin vaikea nähdä kirjailijaa, joka pian sen jälkeen kirjoitti jo tieteiskirjallisuuden klassikoita. 

FRANK BELKNAP LONG: PIMEÄN PELKO

Frank Belknap Long(1901-1994): Pimeän pelko. Nykylehdet Oy 1981, 144 sivua. Sisältää puolet kokoelmasta Night Fear(1979). Ei suomentajan nimeä. 

Suomalainen Pimeän pelko(1981) -kokoelma jättää puolet pois alkuperäiskokoelman Night Fear(1979) kuudestatoista novellista vuosilta 1925-1953; jostakin tuntemattomasta syystä alkuperäiskokoelman kuuluisin novelli, H. P. Lovecraftin(1890-1937) Cthulhu Mythokseen kuuluva It Horror From The Hills(1931) kuuluu näihin. Vuonna 1981 Lovecraft oli toki jokseenkin tuntematon suuruus Suomessa.

Mitä jää jäljellä on kahdeksan tieteis- ja fantasianovellia vuosilta 1940-53. Kauhuksi mitään niistä ei voi sanoa.

Ne ilmestyivät aikanaan pulp-lehdissä ja edustavat niiden keskivertotasoa; hyvän ammattikirjailijan ilman suurempaa kunnianhimoa tekemiä töitä, joista kenties Mies tyhjästä(The Unfinished, 1951) ja hieman Ray Bradburyn(1920-2012) Mars-novelleja muistuttava Kaksinaamaiset(Two Face, 1950) ovat parhaimpia.

Niitäkin kuitenkin vaivaa kokoelman novelleille tyypillinen arvattavuus, novellin ratkaisukohtana toimiva yllätyskäänne on yleensä helppo nähdä ennalta, ja jolloin sen tarkkaa yksityiskohtaa ei voikaan arvata ("Vaakatasoja"; "The Horizontals", 1940), on kyseessä lainaus tai ehkä pikemminkin kunnianosoitus H. G. Wellsille(1866-1946).