Wilson Tucker(1914-2006): The Lincoln Hunters. Ace Books i.p. (1. painos 1958), 192 sivua.
Aikamatkustustarina joka tyytyy olemaan keskinkertainen. Tulevaisuuden maailma, josta päähenkilö tulee, on luonnosteltu varsin kevyesti vastakohdaksi menneisyydelle, josta puuttuu syvällisempi ajankuvaus. Se, että tulevaisuus on selvästi dystopia jossa Lincolnin ihanteet (romaanissa on kyse Lincolnin aidon, kadonneen puheen jäljittämisestä) on menetetty, tuo romaaniin ironiaa.
Se, ettei tulevaisuuden dystopiaa ja sen oma pakkotyöjärjestelmä voi kumoutua Lincolnin puheen avulla kertoo joko menetetystä mahdollisuudesta romaanin kehittämisen suhteen tai kirjailijan tarkoituksellisesta päätöksestä välttää optimismi tältä osin; Isaac Asimovin käsissä vastaava menetetty yhdysvaltalainen dokumentti sai jokseenkin tahattoman koomiset mittasuhteet romaanin Tähdet kuin tomua(2011; The Stars, Like Dust, 1951) lopussa.
Vihjaus siitä, että päähenkilön vaikeudet voisivat olla jollakin tapaa hänen ihastuksensa (ja romaanin ainoan naishahmon) kosto jää vain vihjaukseksi.
Juoni on kuitenkin ennalta nähtävissä kokonaisuudeltaan ja yksittäisiltäkin osiltaan aina kadonneen ryhmän jäsenen löytymispaikkaa myöten ja romaanin loppu on sen oman aikamatkustekniikan kannalta ei vain paradoksi vaan mahdoton paradoksi. On selvää, kumman version päähenkilöstä olisi pitänyt selviytyä, eikä se ole eloonjäävä.
Ehkä aiempi pessimismi romaanissa oli se hinta, jonka kirjailija maksoi saadakseen optimistisen lopun päähenkilölleen, rikkoen itse asettamansa logiikan.
Kuitenkin loppu sellaisenaan on myös klisee, nostalginen pako parempaan menneisyyteen totalitaarisesta tulevaisuudesta jota ei kyetä tai rohjeta muuttamaan päähenkilöön toimesta. Vaikka päähenkilön osalta tämä vaikuttaakin tahattomalta, voidaan sanoa sen toteuttavan hänen alitajuisen tahtonsa. Tässä lähestytään Clifford D. Simakin(1904-1988) sentimentaalisuutta, vaikka ollaankin Illinoisissa Wisconsinin sijaan.