Thomas Bernhard(1931-1989): Kyllä(Ja, 1978). Suomentanut Olli Sarrivaara. Lurra Editions 2013, 135 sivua.
Bernhardin pienoisromaani muodostuu pettymykseksi, jonka päävaikutelmaksi jäävät keskeneräisyys ja perin alkeellinen "virhe" - Bernhard kertoo, eikä näytä. Pitkällisen alustamisen jälkeen teoksessa tapahtuu nopeasti tehty kiiruhtaminen jokseenkin ennalta arvattavaan lopputulokseen ja yritys rinnastaa kaksi päähenkilöä ei toimi.
Kertoja on itse eristäytynyt, epäuskottavasti tutkijaksi kuvattu peri-bernhardilainen hahmo, hänen kohtaamansa "persiatar" taas eristetään ja alistuu siihen, seuraten valmiiksi kirjoitetun "koston" käsikirjoitusta. Kertoja ei saa otetta elämäänsä ja tavoitteisiinsa, kun taas "persiatar" on omat tavoitteensa sekä paradoksaalisesti hylännyt ja saavuttanut, hänet hylkäävän kumppaninsa kautta. Lopussa hän myös (ehkä) kykenee valitsemaan itse oman kohtalonsa, toisin kuin Bernhardia itseään kuvastava kertoja.
Teoksessa keskeneräiseksi jäävä talo ei kohoa sen enempää keskeneräisten elämien vertauskuvaksi kuin vakuuttavaksi juonenkäänteeksikään, koska juonenkäänteenä se tulee nopeassa kiiruhtamisessa teoksen loppuunsaattamiseksi, jossa kertoja edellä mainitusti selittää, eikä näytä.
Bernhardille on selvästi tullut kiire saada loppuun käsiin hajoava teos, eikä teos yllä aiemmin lukemieni Bernhard-suomennosten tasolle.
